SSM kartoittaa haja-asutusalueita jakeluverkon laajentamista varten

Suomen Suoramainonta -konserni on kesäkauden aikana kartoittanut haja-asutusalueita ympäri Suomea tarkoituksenaan laajentaa omaa jakeluverkkoa ja tarjota näin vaihtoehto Postille haja-alueilla kaupunkilehtien ja mainosten jakelussa.

Kartoitustyö on käytännössä toteutettu gps-paikantamalla postilaatikoita valtakunnallisesti haja-asutusalueilla. Tähän mennessä satojen tuhansien kotitalouksien postilaatikon sijaintitieto on tallennettu. Laatikkojen sijaintitieto on perusedellytys jakelutoiminnan suunnittelulle pitkien etäisyyksien alueilla.

Kartoitus on satojen tuhansien investointi Suoramainonta-konsernille. Muualla Pohjoismaissa julkisin varoin kerätty laatikko- ja osoitetieto on jo vapautettu yksityisten jakeluoperaattoreiden käyttöön. ”Me kyllästyimme odottamaan luvattua avointa dataa” kommentoi Suoramainonta-konsernin kehitysjohtaja Jani Kaski

Kartoitustyö ja jakeluverkon laajentaminen luovat edellytykset myös muuhun jakelutoimintaan. Suoramainonta -konserni uskoo, että postilainsäädäntö kehittyy niin kutsutun Uuden Seelannin mallin mukaan eli lähitulevaisuudessa Posti voi ostaa alihankintana jakelua yksityiseltä operaattorilta. Näin viisipäiväinen jakelu voitaisiin turvata myös jatkossa, toteaa Kaski.

Ennen kartoitusprojektin alkua Suoramainonta-konsernin jakeluverkko kattoi noin 84 prosenttia suomalaisista kotitalouksista. Kehitystyön avulla konsernin jakeluverkon kattavuus laajenee edelleen. Päivitettyjä Suoramainonta konsernin vuotuinen jakeluvolyymi on noin miljardi kappaletta ja toimiala työllistää noin 5000 osa-aikaista jakelijaa.

Lisätiedot:

Kehitysjohtaja Jani Kaski

Suomen Suoramainonta Oy

Puhelin 09 5615 6893

Sähköposti jani.kaski@suoramainonta.fi